Olin unohtanut tämän blogin nimeämättömän pitkäksi ajaksi. En oikeastaan ajatellut sitä, säädin vain omiani koko kesäloman ajan ja vähän muutakin. Nyt sitten päädyin takaisin selaamaan tätä ja päätin, että hyvä on, kokeillaanpa uudestaan. Sellaisella tavalla, että minäkin pysyn mukana.

Toistaiseksi en tule käsittelemään ns. päivän kuumimpia aiheita, vaan sitä, mikä juuri sillä hetkellä sattuu huvittamaan. >'D Kutsutaan myös personal blogiksi, vaikka juttuni tuskin tulevat olemaan läheskään aina sellaista "tänään heräsin, söin lasagnea, kävin mummolla ja näin pulun"-tasoa, vaan yritän kirjoittaa jotain, jota saattaa kyetä lukemaan ehkä hiukan enemmän kuin ensimmäisen lauseen. En minäkään tosin ihmetekoihin pysty, joten..

Eli joo moi. Ajattelin sitten esitellä tässä itseni lyhyesti sillä normaalilla listausmuodolla, koska en tällä hetkellä jaksaa alkaa kirjoittamaan mitään romaania.
Tottelee nimeä: Mou (ranskalainen lempinimi)
Ikä: Mieti sitä kun menet illalla nukkumaan. Ei vanhus, ei kakara.
Sukupuoli: Poikatyttö-tyttöpoika.
Siviilisääty: Seurustelee (saman sukupuolen edustajan kanssa, kärsikää, homofoobikot!)
Kuuntelee: Blogin sivupalkista löytää aika kattavan valikoiman.
Lukee: Ei nykyään paljoa mitään, Harry Potter-friikki, fanfictionista kaikkea PG-13-ratingia ylempää (Shuran draama-sarja, Lepattajat, 20 päivää elämästäni, The Door, Sametti sormieni alla, boy friend?)
Katsoo: House M.D, L-koodi, Greyn anatomia, Cashmere Mafia, Skins - Liekeissä, Rillit huurussa, Hana Kimi, Kimi wa Petto, Romantic Princess, Nobuta wa Produce
Kirjoittaa: Fanfictionia pääosin.
Haluaa: Kannettavan, Tampereelle, uudet iPodin kuulokkeet, keikalle, ficin valmiiksi, parempia numeroita
Syö: Pasta, kana, riisi
Juo: Tee (♥), limsa, vesi

Ja nyt leikitään, että esittelyni oli suorapiirteinen ja selkeä. :''>

Euroviisut. Suomalaisten ikuinen murheenkryyni jo vuosikymmenien ajan. Sitä myydään tavaramerkkinä, ja joka kirottu kerta Suomikin on lähtenyt mukaan innolla. Niin, silloinkin, kun tiedossa on selkeästi ollut se kuuluisa lause; "Finland 0 points". Sanoilla on karvas sointu, mutta ne on kuultu useammin kuin kerran. Mutta kuulemmeko ne vielä uudestaan tänä vuonna?

Vuoden 2006 Euroviisut olivat ehdoton noste Suomelle. Saimme lisää itseluottamusta ja nytkin olemme lähdössä matkaan voittomielellä. Mutta riittääkö pelkkä voittomieli? Yhtä kaikki on varmaa, että oli tulos mikä tahansa, jossain päin maailman kolkkaa on silmälasipäinen yliaddiktoitunut musiikin ystävä, joka hykertelee sohvallaan itsekseen ja toistaa tasan yhtä lausetta vielä kokonaiset puoli vuotta; "minä tiesin". Niin, aina jossain on joku, joka tiesi mitä tuli tapahtumaan ja myös ilmoitti siitä. Voitonriemu paras riemu, heti vahingonilon jälkeen.

Analysoidaanpa vähän. Teräsbetoni on tähän mennessä Suomen toinen Euroviisujen sotatantereelle lähettämä varsinainen heavy metal-ehdokas. Emme laske Hanna Pakarista tähän kastiin sattuneesta syystä. Riittävätkö metalliseoksen potentiaali ja imago voittoon? Lordi räjäytti pankin uutuudenviehätyksellään ja erilaisuudellaan, mutta nyt asiat ovat toisin. Ennustusta kaikkien muiden osallistujien europopin massasta on toki tullut ja näin ollen myös suomalaisten sekä ehkä muidenkin silmissä Teräsbetonin mahdollisuudet nousevat. Silti on selvittämätön kysymys, voimmeko voittaa jo toisen kerran historiassamme. Maailma on osoittanut, että siitä massastakin osataan poimia huomaamattomia poikkeusyksilöitä.

Oma henkilökohtainen mielipiteeni? En koskaan kannattanut Teräsbetonia, mutta veikkaukseni on se, että joko sijoitumme suhteellisen ylös tai voitamme hyvin täpärästi. Lordin kaltaista piste-ennätystä tuskin on tulossa toista, sillä en näe tämänvuotista edustajaamme erityisenä massan poikkeavuutena. Pikku teräsbetoneja löytyy Suomesta ja muista maista sankoin joukoin.

Mutta kävi miten kävi, siellä jossain vieläkin on se joku, joka tiesi.

Huh hah,
Mou

Yhä useampi koululainen kokee täyttymyksen ilon vain hiukan risaisen viikon kuluttua, kun lähes jokaisen Suomen koulun juhlasalissa ilmoille kajahtaa tuttuakin tutumpi Suvivirsi. Todistuksille nauretaan ja joskus ehkä vähän itketäänkin, kun matematiikanopettaja on päättänyt olla julma päätöksissään. Sen jälkeen koittaa jokaisen peruskoululaisen ja ehkä vähän vanhemmankin onnellinen autuus; kesäloma.

Ja mitä kesälomalla sitten oikeastaan tehdään?

Nuoriso näkee sen hienona lomakautena, jonka aikana saa rentoutua rannalla kavereidensa kanssa tai kotona tietokoneen ääressä juuri niin paljon kuin huvittaa. Mutta, kuten aikojen saatossa on huomattu, vanhemmille kehittyy jokaisen lomakauden aikana ilmiömäinen halu järjestää lapsilleen tekemistä. Tätä turmiollista kansamme häpeäpilkkua kutsutaan aktiiviseksi elämäntavaksi. Vanhempien omanarvontunto laskee selvästi sinä aikana, kun heidän pikku Mikkonsa tai Maijansa saa aavistuksen maistiaisia vapaa-ajasta. Siksi he haluavat kohentaa itsetuntoaan ja ihmisten mielipidettä imagostaan järjestämällä lapselleen tai pahimmassa tapauksessa koko lammaskatraalle mukavaa kesätekemistä. Toisin sanoen ipanat lähetetään kesäleireille tai kavereille, järjestetään koko perheen grillijuhlia ja vietetään mukavia koti-iltoja. Puberteetti-ikäiselle nuorelle kuten minä se on hyvin raastavaa. Siinä tilanteessa, kun haluaisit olla jossain hyvin kaukana tai sulkeutuneena omaan huoneeseesi, sinut raahataankin viettämään ties mitä kissanristiäisiä. Ihan vain, koska on loma ja silloin pitää olla osallistuva, aktiivinen ja pitää hauskaa.

Miten siis paeta tästä vanhempien kehittämästä lomaoravanpyörästä? Tehkää jotain hyvin epätoivoista. Ja totta kai opetelkaa sanomaan ei sekä perustelemaan kantanne niin hyvin, etteivät pahimmatkaan kalkkikset voi sanoa vastaan. Vaihtoehtoisesti voitte paeta ikkunasta ja mennä yllätysyökylään ystävällenne. Yhtä kaikki, muistakaa huolestua siinä vaiheessa, kun teitä pyydetään yhtä aikaa kalareissulle, rapujuhliin ja vahtimaan pienokaisia rannalle. Se on merkki siitä, että vanhempanne ovat saaneet piston aktiivisen lomakauden iloista.

Hyvää kesää,
Mou